Kemin Ajoksen voimalat edustavat uusinta suomalaista tuulivoimateknologiaa.
Vaikka tuulivoiman merelle rakentaminen on Suomessa uutta, maan suurin tuulipuisto Kemin Ajoksessa on noussut nopeasti. Pohjolan Voiman tytäryhtiön PVO-Innopower Oy:n tilaamat viisi voimalaa saatiin luovutuskuntoon tänä keväänä, vain puolitoista vuotta rakentamispäätöksestä.
Toisen vaiheen voimaloiden pystytys alkaa elokuussa. Viisi uutta voimalaa kytketään verkkoon jo loppuvuodesta. Koko 30 megawatin tuulipuisto on käytössä kevättalvella 2009 ja se tuottaa noin 80 000 megawattituntia tuulienergiaa vuodessa.
Ajoksen viidestä ensimmäisestä voimalasta kolme pystytettiin mereen rakennetuille keinosaarille 3–8 metriä syvään veteen ja kaksi rakennettiin rannalle. Toisen vaiheen kaikki viisi voimalaa pystytetään mereen keinosaarille.
Tehokkaat kolmen megawatin tuuliturpiinit edustavat uusinta suomalaista tuulivoimateknologiaa. Niiden ytimessä pyörivät ABB:n toimittamat kestomagneettigeneraattorit.
Parempi hyötysuhde pienelläkin tuulella
”Winwindin voimalakonsepti yhdistää perinteisen vaihdelaatikkoon perustuvan mallin ja vaihteettoman suoravetoisen mallin parhaat puolet”, sanoo PVO-Innopowerin toimitusjohtaja Lauri Luopajärvi.
Jokaisessa kolmen megawatin voimalan 120 tonnia painavassa konehuoneessa on ABB:n kestomagneettigeneraattori, taajuusmuuttajat ja muuntaja. Kestomagneettigeneraattori mahdollistaa entistä paremman hyötysuhteen pienelläkin tuulella, koska energiahäviöitä aiheuttavaa erillistä magnetointia ei tarvita.
Tuuliturpiini tuottaa sähköä, kun tuulen voimakkuus on vähintään neljä metriä sekunnissa ja pysähtyy, jos tuulen nopeus ylittää 20 metriä sekunnissa. Paras teho saadaan 12,5 m/s tuulessa.
Hiljainen kaksiportainen planeettavaihde on Moventas Oy:n valmistama. Laitoksen napakorkeus on 88 metriä ja roottorin halkaisija 100 metriä. Sen siivet yltävät 140 metrin korkeuteen asti.
Sähköasema ja muuntaja maksimitehoille
Sähkön siirtoon valtakunnan verkkoon PVO-Innopower rakennutti 11 kilometriä 110 kilovoltin sähkölinjaa, jonka sähköasema ja muuntaja ovat ABB:n Suomessa kehittämää teknologiaa.
Sähköasema on tärkeä solmupiste sähkönjakelun kannalta. Sekin sisältää uutta tekniikkaa: maksimiteholle mitoitettu erottava katkaisija on perinteisiä erottimia varmempi.
Ajoksen tuulipuistossa ovat PVO-Innopowerin osakkaista Pohjolan Voiman lisäksi mukana Savon Voima Myynti Oy, Kemin Energia Oy, Rantakairan Sähkö Oy ja Haukiputaan Sähköosuuskunta.
Puiston kokonaiskustannukset ovat noin 50 miljoonaa euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt sille investointitukea.
| ABB:n toimitukset Ajoksen tuulivoimapuistoon
Kestomagneettigenerattorit
Taajuusmuuttajat
110/20 kV:n sähköasema avaimet käteen -toimituksena, johon sisältyi 110/20 KV 31,5 MWA päämuuntaja |
Teksti: Tiinu Wuolio
Kesäkuussa 2008