Tiukka Taitaja-kisa

2008-04-24 - Taitaja-kisojen Automaatioasennuslajin voiton vei Sami Puhakka Pohjois-Karjalan ammattiopistosta ainoastaan 0,25 pisteen erolla toiseksi tulleeseen Länsi-Uudenmaan koulutuskeskuksen Antti Heléniin.

Toiseksi sijoittunut Antti Helén kertoi kilpailutyön sisältäneen monia sellaisia osioita, joita hän ei ollut ehtinyt harjoittelemaan. Yksi niistä oli muun muassa PID-säätimen pumppu, joka oli hänelle yksikkökäytössä täysin vieras.

Kilpailu sinänsä sujui Antin mukaan hyvin, eikä yleisö häirinnyt hänen keskittymistään. Kilpailun ollessa yli puolivälin Antti nimesi haasteellisimmiksi instrumentit, koska ne eivät olleet entuudestaan tuttuja. ”Myös ohjelmointi on aina hankalaa, koska sitä harjoitellaan aika harvoin. Automaatio- ja sähköpuolella kytkennät sujuvat sen sijaan hyvin; sen kun katsoo kuvista mihin mitäkin laittaa.”


ABB sponsoroi Taitaja-kisojen Automaatio-asennuslajia lahjoitta-malla mittavan määrän laitteita kisakäyttöön.

Kilpailuprosessiin tuli rakentaa kokonaan uusi tuotantolinja. Se sisälsi instrumentteja, joita ykköslinjassa ei ollut ollenkaan, kuten ABB:n älykkäät paine- ja virtausmittarit.

Tuomas Pirttijoki Tampereen ammattiopistosta sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Hän opiskelee kaksoistutkintoa: automaatioasentajan perustutkintoa ja ylioppilastutkintoa. Kisojen aikaan 19 vuotta täyttäneellä Tuomaksella on vielä vuosi jäljellä nelivuotisesta opiskelusta.

Tuomaksen kilpailutyössä asennus meni keskitason mukaan, mutta ohjelmointi tuntui helpolta ja valmistui nopeasti. Eniten hankaluuksia tuotti laitteiden konfigurointi, koska uudet laitteet vaativat aina jonkin verran opettelua ja manuaalien tutkimista.


Automaatioasennuslajin loppukilpailijoita tehtävänannolla.

Rankka arvosteluskaala

”Eniten kisatyönä olevassa vesiprosessissa hankaluuksia kilpailijoille tuotti kokonaisuuden hahmottaminen, sillä rutiinia ei vielä ole riittävästi, etenkin kun tehtävä oli tiukka ja laaja kaikin puolin”, Automaatioasennuksen lajivastaava Jarmo Kainumaa kertoi. Prosessi sisälsi ABB:n taajuusmuuttajat, osan kenttälaitteista, eli virtaus- ja pinnankorkeuslähettimet ja keskuksen komponentit.

Tuomarina toimiva automaatioasiantuntija Petri Immonen ISS Teknisistä palveluista kertoi, että ABB:n laitteisiin oli järjestetty konfigurointivirhe. Näin testattiin, luottivatko kilpailijat siihen, että laite tulee aina tehtaalta oikein vai tarkistivatko he sen. Joillakin homma jäi tarkistamatta.

Petri Immonen ISS:ltä toimi kisojen tuomarina ja kertoi ABB:n Marjut Ojalalle tuomaroinnin olevan monilta osin huomattavasti ennakoitua vaativampaa.



Immosen mukaan arvostelu oli suhteellisen rankkaa, eikä antanut anteeksi pieniäkään virheitä. Esimerkiksi konfigurointivirheen tarkistamattomuus tuotti nolla pistettä. Mikäli konfigurointivirhe oli tarkistettu oikein sai yhden pisteen. Jos virhe oli tarkistettu, mutta laitettu väärin, se tuotti ainoastaan 0,1 pistettä.

Teksti ja kuvat: Rauni Riippi

  • Rate this page
     
  • E-mail this page
     
Toiseksi sijoittunut Antti Helén kertoi päässeensä hyvin sisälle ABB:n laitteisiin. Ohjeet olivat suhteellisen selkeitä, mutta hän toivoi lisäohjeita valintatilanteisiin: miten tehdyt valinnat vaikuttavat.
seitp202 6dc1b9195b31066cc1257435001d02d0