Helsinkiläinen Konalan ala-aste vähensi uuden ilmanvaihtojärjestelmän ansiosta sähkönkulutustaan 14 prosentilla ja lämmityskustannuksiaan 16 prosentilla. Ratkaisu toteutettiin ABB:n energiatehokkaiden taajuusmuuttajien ja Eff1 -moottoreiden avulla.
ABB:n teknologian voimin toimiva uusi ilmanvaihtojärjestelmä varmistaa säästöjen lisäksi hyvän sisäilman sekä estää ylimääräisen kosteuden kertymisen tiloihin. Energiankulutuksen vähentäminen pienentää ylläpitokuluja ja hiilidioksidipäästöjä.
”Olemme erittäin tyytyväisiä hankkeeseen. Se toteutettiin sovitussa aikataulussa ja koulutyö jatkui normaalisti koko asennustyön ajan”, Timo Posa Helsingin kaupungin rakennusvirastosta sanoo.

ABB:n taajuusmuuttajien ja moottoreiden avulla toimiva uusi ilmanvaihtojärjestelmä vähentää Konalan ala-asteen energiakustannuksia, varmistaa hyvän sisäilman laadun sekä estää ylimääräisen kosteuden kertymisen tiloihin.
Kustannukset ja päästöt alas
Aluksi arvioitiin, että vanhaan järjestelmään verrattuna vuosittaiset säästöt olisivat Konalassa 3 500 euroa ja hiilidioksidipäästöjen vähennykset 26,5 tonnia. Lopulliset tulokset osoittavat, että energiaa säästyy noin 4 500 euron edestä vuodessa.
Posan mukaan suuremmassa mittakaavassa toteutettuna ratkaisu mahdollistaa huomattavat energiansäästöt. ”Helsingin kaupungilla on noin 150 koulua. Jos 50:een eniten energiaa käyttävään kouluun toteutettaisiin vastaavanlainen ratkaisu, säästöt energiakustannuksissa voisivat olla noin 220 000 euroa vuodessa. Hiilidioksidipäästöt vähenisivät noin 1 300 tonnia”, Posa laskee.
Säästökohteet esiin mittauksilla
Projektin suunnitteli ja toteutti ABB:n tekninen jakelija ja yhteistyökumppani, kiinteistöjen ilmanvaihdon energiansäästöön ja sisäilman parantamiseen erikoistunut Airwecare Oy. Tekemissään mittauksissa se huomasi, että Konalan koulun liikuntasalin tulo- ja poistoilmapuhaltimet veivät 20 prosenttia koko koulun energiankulutuksesta.
Liikuntasaliin mahtuu 400 ihmistä. Ilmanvaihtojärjestelmä oli mitoitettu toimimaan sen mukaisesti, vaikka yleensä salia käytti vain noin 30 ihmistä kerrallaan. Lisäksi pukuhuoneiden ilmanvaihto oli jatkuvasti päällä tilojen ilmankosteudesta riippumatta. Mittauksissa paljastui myös, että 26 prosenttia koulun lämmitysenergiasta karkasi ulos poistoilman mukana.
”Tärkeimpänä syynä korkeaan kokonaisenergiankulutukseen olivat jatkuvasti täydellä teholla toimivat puhaltimet”, Airwecaren toimitusjohtaja Petri Peltonen toteaa.
Rakennuksilla suuri osuus energiankulutuksesta
Nyt ABB:n taajuusmuuttajat säätävät ilmanvaihtokoneistoa käyttävien Eff1-moottorien tehoa tarpeen mukaan. Ilmamäärän säätö perustuu liikuntasaliin asennettuun hiilidioksidianturiin ja pukuhuoneisiin asennettuihin kosteusantureihin. Tieto välittyy tuloilmapuhallinta ohjaavalle taajuusmuuttajalle.
Poistoilmapuhaltimien teho puolestaan on sopeutettu tuloilman puhaltimiin siten, että tiloihin muodostuu haluttu alipaine. Myös taajuusmuuttajien sisäänrakennetut reaaliaikakellot ohjaavat ilmanvaihtoa.
Peltosen mukaan ratkaisu soveltuu koulujen, päiväkotien tai toimistotalojen ohella myös muihin kiinteistöihin, joissa ilmanvaihtokoneet toimivat vakionopeudella. ”ABB:n taajuusmuuttajien avulla voidaan korvata taloautomaatiota. Jokainen säästetty kilowattitunti vähentää samalla hiilidioksidipäästöjä”, hän muistuttaa.
Ympäristöministeriön mukaan rakennusten energiankäyttö vastaa noin puolta koko Suomen energiankulutuksesta. Suurin osa on rakennusten käytön aikaista energiankulutusta.
Teksti: Jukka Muukkonen
Kuvat: Jarmo Teinilä
Kesäkuussa 2008